23. joulukuuta 2009

Joulukalenteri

Olin vähän myöhässä tämän vuoden joulukalenteri vaihdon kanssa, mutta sain kuitenkin vaihdettua 7 luukkua. Olen niitä availlut säästellen, mutta nyt on kaikki avattu ja voinkin esitellä ne teille. Luukuista paljastui aivan ihania juttuja ja nyt haluaisin itsekin kokeilla monta niistä, mutta katsotaan miten homma edistyy.
Ensiksi on vuorossa 3 luukkua Marjalta blogista Villa Ikuisuusprojekti. Nyt tuntuu, että on päästävä kunnolla talon kimppuun, jotta pääsee näitäkin tavaroita sinne sijoittelemaan.





Seuraavaksi on vuorossa kaksi ihanaa luukkua Tiinalta blogista Tiinan kammari - Käsin tehty. Nämäkin ovat uskomattoman ihania pieniä taideteoksia suorastaan. Poikani kadehtivat minua, kun sain tällaisia juttuja.



Sitten viimeiset kaksi luukkua, jotka vaihdoin Ciilin kanssa, hänen bloginsa on Ciili Cöhertää.



Täytyy kai ensi vuoden joulukalenteriin alkaa valmistautua jo hyvissä ajoin, että ehtii askaroida kaikenlaista kivaa pientä. Olen huomannut, että kun jonkun jutun tekee, niin kannattaa tehdä useampi samalla kertaa, niin on sitten materiaalia myös vaihtoihin.

Kun pojat niin kovasti kadehtivat minun minikalenteriani, niin tein heille myös omat. En kylläkään 24 päivän mittaista, vaan taisi olla 10 päivän kalenteri. Huomiseksi tein heille työkalupakit, enkä vielä muistanut kuvata niitä, joten kuvaa on tulossa myöhemmin.

Jonkun boxin teko huokuttelee kummasti ja kai sitä on ruvettava vaan hommiin. Ajattelin ystävälleni tehdä syntymäpäivälahjaksi sellaisen käsityönopettajan boxin. Vähän matskua on jo haalittu, mutta paljon tekemistä riittää. Onneksi hänen syntymäpäivänsä ovat vasta kesäkuussa, joten voisi olla realistiset mahdollisuudet saada boxi valmiiksi siihen mennessä. Mutta vietetään ensin joulut ja uudet vuodet, niin sitten varmaan aloitan jos maltan sinne asti.

Oikein rauhallista ja nautinnollista joulua kaikille !

Ei kommentteja: